Tällaista tuli syötyä eilen. Sitä edellisinä päivinä syötiin niin basic jauhelihakastiketta ja lohta ettei niitä varmaan kannata sen paremmin mainostaa.. jokainen tuollaiset ruoat tekee omalla parhaaks maistuvalla ohjeella.. mainittakoon nyt, että loheen kuului sellainen japanilainen wasabitahnakokeilu, mutta ei onnistunut. Joten syötiin ihan perus sitruuna/sitruunapippuri/soijamaustettuna.
No niin, mutta sitten lauantain ruokaan. Lounaaks syötiin markkinoilta ostetut lihalörtsyt, jotka ainakin mun suuhun maistui ihan tavalliselta lihapiirakalta, joskin muoto oli vähän eri. 5 metriä lakuakin tarttui matkaan.. mun ei niitä tehnyt mieli siellä torilla, mutta kun Hannu halus välttämättä ostaa niin söin sitten kuitenkin niistä varmaan melkein puolet. Entinen sokeriaddiktius taas näytti kyntensä.
Hannu tämän härän teki, mutta ei saanut aikaiseksi tänne laittaa, kun se on nyt bb:n innoittamana keksinyt roikkua kaikki vapaa-ajan pelaamassa nettipokeria (onneks sentään maksutonta) siellä pokerstars.net sivustolla.
OHJE:
Ainekset
400 g naudan ulkofileetä
2 punaista paprikaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tuoretta inkiväärinjuurta tai 1/2 tl inkivääritahnaa
1 prk bambunversoviipaleita
1/2 limetin mehu
2 rkl makeaa chilikastiketta
1/4 tl valkopippuria
suolaa
öljyä paistamiseen
Valmistus
1. Leikkaa liha noin pikkusormen kokoisiksi suikaleiksi. Suikaloi sipuli ja paprika.
2. Kuumenna öljy wokissa tai paistokasarissa ja lisää sipuli, valkosipuli puristettuna, inkivääri raastettuna sekä paprikasuikaleet ja pyörittele pannulla pari minuuttia. Ota pois pannulta.
3. Lisää öljyä pannuun ja paista naudanlihasuikaleet useassa erässä ja poista pannulta.
4. Pyörittele pannussa seuraavaksi bambunversoviipaleita ja lisää jo paistetut sipuli, valkosipuli, inkivääri sekä paprika.
5. Yhdistä vihannekset ja lihasuikaleet. Mausta limetin mehulla, chilikastikkeella, valkopippurilla ja suolalla.
6. Tarjoa Basmati riisin kera.
Kommentointia: Oli kyllä tosi hyvää. Naudanlihatkin tuli melko pehmeiksi vaikka usein jäävät tällaisissa nopeasti valmistuvissa ruoissa sellaiseks purukumiks mitä inhoon yli kaiken. Oikein maukasta ruokaa ja tuli kyllä ihan mieleen lähes aito intialainen hetkittäin. Tai no, jos jättäis tuon paprikan pois ja lisäis sipulia niin varmaan olis ihan kuin intialaisannos tuosta meidän naapurista. Itse lisäsin vielä makeaa chilikastiketta syöntivaiheessa, tykkään kovasti tulisesta ja siihen saa vatsa-asukkikin tottua :D
Nyt kauppaan hakeen porkkanoita, jotta saan tämän päivän ruoan - karjalanpaistin - uuniin. Laitan aina porkkanoita ja sipuleita messiin sinne pataan, tuovat hyvää makua ruokaan. Tätä voi Vilmakin syödä, kun ei lisää suolaa kuin vasta valmiiseen ruokaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti