keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Tex-Mex Munakaskäärö

No niin, ideana helppoa, halpaa arkiruokaa, ja mikä parasta; höystettynä meksikolaisella kastikkeella! Meksikolainen ruoka kun on meidän molempien suurta herkkua itämaisten lisäksi. Ohje on taas tuolta Jantusen ruotsinvihkosta, ollaan tämä jo joskus kerran testattu ja hyväksi arkijutuksi havaittu.

4-5 annosta tulee tästä, valmistus kestää noin puolisen tuntia kaikkineen.
225 astetta

5 dl maitoa
4 munaa
3/4 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1/4 dl öljyä

Täyte:

400g naudan (paisti)jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 dl sipulikuutioita (käytän tilalla tuoretta)
1 vihreä paprika
1 tlk tulista dippiä tai salsadippiä (meillä tortilloista jääneet meksikolaisen kastikkeen "jämät")
1/2 rs maustamatonta tuorejuustoa

Pinnalle:
1 1/2 dl juustoraastetta

Vatkaa kananmunat kevyesti maidon joukkoon. Lisää suola, vehnäjauhot ja öljy.
Vatkaa taikina tasaiseksi. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla. Kaada taikina uunipannuun. Paista 225 asteessa hieman keskitasoa alempana n. 20 min.

Valmista paistumisen aikana täyte.
Kuutioi paprika. Kuumenna paistokasarissa öljy ja ruskista jauheliha (ite en kyllä öljyä käytä jauhelihaan, kun on itessäänkin jo rasvaista). Lisää joukkoon hakattu sipuli ja sekä paprikakuutiot. Sekoittele ja anna hautua n. 10min.
Kaada joukkoon salsakastike ja kuumenna. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.
Levitä jauhelihaseos munakaslevylle. Kääri levy rullaksi ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Käytä 225 asteessa vielä pari minuuttia niin, että juusto sulaa.
Viipaloi munakaskäärö tarjoiluvadille ja tarjoa vihreän salaatin kanssa.

Jos muistan, niin illalla seuraa kuvia.



Vähän mautonta tuli, vaikka lisäilin oman maun mukaan messiin chiliä, makeaa chilikastiketta, mustapippuria ja hieman jauhelihamaustetta. Makuasioita toki... mutta nälkä lähti ja se oli tän ruoan pääajatus, ei niinkään mikään varsinainen makuelämys ollut hakusessa...

maanantai 10. marraskuuta 2008

Hirveä Isänpäivänä



Laitetaan nyt ainakin kuva tuosta Isänpäivänä tehdystä hirvestä. Hannele oli sen meille maustanut valmiiksi, joten meille jäi pinnan ruskistus pannulla ja sitten olisko ollut noin tunnin 175 asteisessa uunissa.. Hannun toiveesta - hänen päivänsä kun oli - tehtiin valkosipulikermaperunat ihan oikeesta kermasta, tai no yks purkki kuohukermaa ja yks 15% ruokakerma. Yleensä ite rasvakammoisena käytän niitä 4-7% rasvaa versioita.. Varmaan 1,5 kiloa pottuja kuorin ja paloittelin, suolaa, ja tais mennä 5 valkosipulinkynttä.. sit kermat vaan messiin, ja avot: 1,5 tunniks 175-200 asteiseen uuniin. Jäi kyllä vähintään puolet perunoista syömättä...

Lopputulos oli oikein herkullinen, Hannu teki kulkiäiseks vielä tuon saman kastikkeen kuin oli lampaalle. Ehkä tämän kanssa olis paremmin sopinut joku ihan perus ruskea kastike tai punaviinikastike, mutta ei valittamista ollut tässäkään.
Herkuttelu ei loppunut isänpäivän osalta tähän, lenkille kyllä sentään kammettiin ruoan jälkeen, mutta muutaman tunnin päästä vielä paistettiin lettuja, joiden kanssa oli tarjolla mansikoita ja mansikkakermavaahtoa. Oli "pikkuisen" täys olo illalla, huh.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Kuorrutettua Karitsankaretta ja eilistä kastiketta

Hello again!

Tänään oli vuorossa Karitsankaretta yrttipestokuorrutuksella tarjoiltuna muusilla ja eilen tehdyllä kastikkeella (katso edellinen resepti)
Karitsaa siis Lidlistä...

  • Karitsankaretta (Tässä tapauksessa 1,3kg)
  • Tuoretta minttua
  • Tuoretta persiljaa
  • Vihreää pestoa
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Eilistä kastiketta
  • Ruskistetaan karitsa kauttaaltaan pannulla, maustetaan pippurilla ja suolalla.

  • Hierotaan pesto ja yrtit jokapaikkaan jonka jälkeen uuniin 200c ja about 20min. Monessa ohjeessa oli puolet lyhempi aika mutta meidän uuni ainakin jätti raa'aksi joten 20min toi aika toivotun mediumin... Mut jokainen tyylillään :)
Tarjoillaan muusin ja eilisen kastikkeen kanssa mielellään valkoiselta lautaselta. Myös tzatsiki-kastike käy hyvin dipiksi.

Että siitä vaan!

torstai 6. marraskuuta 2008

Kastike lihalle











Eli ainekset:
  • 2.3 dl ketsuppia (Heinz)
  • 3.0 dl balsamico
  • 1.0 dl vettä
  • 0.5 dl tummaa sokeria
  • 2-3 kynttä valkosipulia (maun mukaan)
  • 1-2 sipulia
  • 1 rkl Grill Mix-mausteseosta (Meira)
  • 1 rkl Cayannea
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 rkl mustapippuria
  • joitain tippoja Tabascoa (Habanero)
Sekoitetaan kaikki kamat kattilaan ja annetaan kiehua hiljalleen about 25-30min. Sekoitellaan ja nuuhkutellaan aina välillä.
Pilkotaan valkosipuli mahdollisimman ohuiksi siipaleiksi ja sipuli saa jäädä isoksi paloiksi.
Mausteita voi laittaa/vaihtaa oman maun mukaan miten lystää, tällä reseptillä tuli "sopivan" mausteista.
Kastike sopii todella hyvin liharuokien kanssa mutta parhaiten grillattujen ribsien yms. seurana...


perjantai 31. lokakuuta 2008

Astianpesukonelohi

Pakko linkittää tänne vaikka ei ihan heti tule tehtyä.. Tai no tiedä sitä, vaimo voi toki olla toistamieltä. :)
Tuli heti mieleen että savustuspussi voisi olla myös toimiva ratkaisu.

Eli tässä: http://heka.wordpress.com/2008/10/30/astianpesukonelohi/ ja alkuperäinen postaus: http://wildlife.alaska.gov/index.cfm?adfg=wildlife_news.view_article&articles_id=230&issue_id=40

Hannu

torstai 16. lokakuuta 2008

Kebab itsetehtynä

Tällasta pitäs kokeilla. No toi kepsuhan nyt on vaan lihamöhkäle uunissa, mut olispa tuo kastike hyvää...

Kebab:

800g naudanlihaa
20ml aromisuolaa (suolapitoisuus tällä 1.6%)
15ml mustapippuria
1tl cayennepippuria
1tl juustokuminaa
1tl paprikaa
1tl oregano
1rkl sokeria
2rkl perunajauhoja

Vatkaa taikinasauvoilla jauhelihaa ainakin 10-15min, sekoita mausteet ja perunajauho tilkkaan vettä ja kaada
sekaan ja jatka sekoitusta, muotoile massasta tiukka pötkö folion sisään.
Töki folioon reikiä alle, että rasva valuu pois ja uuniin alimmaiseksi pelti jossa vettä niin rasva valuu
siihen paistoritilältä. 3½h riittää 100-110C.
Anna pökäleen jäähtyä huoneenlämmössä, ota foliot veke ja pistä puhtaaseen folioon ja töki reikiä ja laita
yöksi jääkaappiin. Leikkaa terävällä veitsellä tai juustohöylällä siivuja ja lämmitä uunissa/mikrossa ennen
tarjoilua 225C 5min yläpellillä.

Kastikkeet:

Chilipohjainen tomaattikastike

* 3/4 (2/3) osa paseerattua tomaattia
* 1/4 (1/3) osa HP:n chillikastiketta
+
* ½-1 tl suolaa
* ½-1½ tl valko- ja mustapippuria
* 1tl basillikaa

Iskendertyyppinen kastike:

* maustamatonta joghurttia 2-3dl
* valkosipulia puristettuna 1-3 kynttä, oman maun mukaan
* suolaa ripaus (ei todellakaan tarvitse paljoa!)
* basillikaa 1tl
* musta- ja/tai valkopippuria ½-1½ tl, oman maun mukaan

Mausteisuutta voi lisätä myös laittamalla:
* viher-, sitruuna- ja punapippuria
* chiliä
* cayannepippuria

Ostettiin kyllä kaupasta lisäksi ihan valmis Korv göran-merkkinen kebabkastike.
Tänään pitäs tehdä, huomenna sitten ruokana.

perjantai 3. lokakuuta 2008

BBQ Pit Boys

Morjens vaan minunkin puolesta!

En nyt varsinaisesti reseptejä kirjoita mutta linkitän kylläkin.
Jatkossa olisi tarkoitus testailla eri BBQ-reseptejä, ja niitähän on netti pullollan!
Alla muutama linkki joista on hyvä lähteä liikkeelle...

http://www.bbqpitboys.com/ http://www.youtube.com/user/BarbecueWeb

Nyt kohti Tampesteria... Mo.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Pasta Carbonara

Tämän valmistukseen menis aidon italialaisen ohjeen mukaan monta tuntia, meillä on käytössä tällainen nopea ja herkullinen ohje. Riittää kahdelle ihmiselle tää ohje, mikä jottei kolmelle pieniruokaiselle.

250g tuorepastaa
170g pekonia
1 dl tuoretta ruohosipulia
200 g pippurivirtuoosia eli sitä ruoanlaittocremeä, pippurimix(?) makuna
2 rkl persiljasilppua
suolaa, rouhittua mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Suikaloi ja ruskista pekoni.
Lisää ruohosipulisilppu, virtuoosi ja persiljasilppu. Anna kiehua 1-2 min.
Sekoita kuuma pasta joukkoon ja tarjoile salaatin kanssa.

Tacopiirakka

Luotto-ohjeita jälleen; aikoinaan Jenniltä saatu ohje ja on ollut kovassa käytössä milloin mitenkäkin muunneltuna.

Pohja:

6dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivnjauhetta
75 g margariinia

--> Nypitään

Lisätään maitoa. Alkuperäisessä ohjeessa on 2,5 dl, mutta korkeintaan 2 dl oon tarvinnut, että tulee sopivaa.

Esipaista pohjaa 5 min ennen täytteiden lisäämistä.

Täytteet:

600 g jauhelihaa
1 pss tacomausteseosta (+ 1dl vettä)
1-2 sipulia

Nämä paistetaan siis pannulla ja sitten pohjan päälle ja sen jälkeen

tomaattiviipaleita
jalapenoviipaleita
punasipuliviipaleita

Lopuksi "kuorrutus"
Alkuperäisen ohjeen mukaan

2 prk creme fraichea
75 g juustoraastetta
majoneesia

Itse oon jättänyt tuon majoneesin täysin käyttämättä, ei kuulu meidän ruokakaapin sisältöön, ja toisen purkin ranskankermaa vaihtanut kermaviiliin, välillä myös kevytkermaviiliin. Eikä mun mielestä mitenkään tuota juustoakaan vaadi, senkin jätän usein pois.

Sit vaan uuniin 250 astetta ja 15 min ja herkuttelemaan!

torstai 25. syyskuuta 2008

Unelmatorttu

2. syntsypäivän kunniaksi tein kakunrääppeiden lisäksi tällaisen helpon lisätarjottavan. Lumi, Topi ja Ottis oli viikonlopun Ivalossa eivätkä ehtineet maanantain kekkereihin, joten tiistaina juhlittiin heidän kanssaan. Kääretorttu on kyllä sellainen maailman yksinkertaisin ja helpoin tapa herkutella, kun vaan muistaa tuon pohjan munat ja sokerit vatkata tarpeeksi että tulee kuohkeaa. Niiden pitää muuttua valkeaksi ja kun vatkaimella "piirtää" taikinakuvioita, niin kuvion pitää pysyä jonkin aikaa pinnassa.. ja sitten vaan "nostella" nuo jauhoainekset sekaan, ei mitään kauheeta välläystä!

Joops. Haaveena oli tuoreet mansikat ja kermavaahto, jotta olis saanut näyttäviä torttuleivoksia aikaiseksi, mutta eihän nuita tuoreita mansikoita ainakaan lähikaupasta saanut. Liekö niitä missään tässä vaiheessa syksyä? Korvikkeena sitten laitoin vispikermaa + mariannecrush muruja päälle. Lopputulos: Hyvä maku mutta ei niin imarteleva näky.

Unelmatortun ohje on perhekerhon nettivuilta nyysitty.

Pohja:
4 munaa + ylimääräinen valkuainen täytteestä
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
- sokeria pinnalle

Unelmatortun täyte:
125 g huoneenlämpöistä voita
1 ½ dl tomusokeria
1 ½ tl vanilliinisokeria
1 munankeltuainen

OHJEET: Sekoita leivinjauhe ja kaakao jauhoihin. Erottele yhdestä munasta keltuainen täytettä varten. Käytä ylimääräinen valkuainen torttupohjaan. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi ja lisää jauhot. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin ja levitä suorakaiteen muotoon pellin keskelle. Paista kypsäksi 225 º uunin keskitasolla n. 6-8 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja vedä paperi irti pohjasta.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tomusokeri, vanilliinisokeri sekä munankeltuainen kuohkeaksi vaahdoksi ja levitä täyte kääretorttupohjalle. Kääri unelmatorttu rullalle.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kinkkupiirakka

Tämä ohje on yksi "luotto-ohjeistani", joita käytän tasaisin väliajoin. Itse asiassa, pohja vois olla mehukkaampikin, mutta silti aina teen samalla ohjeella. Elikä siis tämä ohje Jantusen "ruotsin vihkosta". Se on siis vuosien varrella keräämäni ohjekirja, alunperin pikkuveljeni ruotsin vihko, josssa ei siis ollut sanaakaan på svenska, ja siksi päätyi aikoinaan reseptivihkokseni joskus 90-luvulla.

POHJA:

3dl vehnäjauhoja
100g margariinia
1tl leivinjauhetta

nypitään, lisätään lopuksi

1 kananmuna ja sitten vaan pohja vuokaan.

250g savuliharouhetta
100g emmentaljuustoa

sipulia
herkkusieniä

--> kuullotetaan sipulit ja sienet pannulla ja lisätään kinkun ja juuston sekaan. Usein jätän sienet pois kokonaan, koska usein joku vieraista ei välitä sienistä... Alkuperäisessä ohjeessa on tuo juusto- ja kinkkumäärä toisinpäin, mutta eikös tämä sitten olis joku juustopiirakka.. en oo kyllä ikinä kokeillut niin päin.

Päälle:

2 kananmunaa
1 prk smetanaa (en ikinä "kehtaa" käyttää, kun on 42% rasvaa, korkeintaan creme fraichea laitan [28%], joskus jotain kevyempääkin..)
1dl maitoa
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

--> sekoitetaan keskenään ja sitten vaan piirakan päälle ja uuniin
1 tunti, 175 astetta.

Riippuu paljon kinkun suolaisuusasteesta, tarvitseeko missään vaiheessa suolaa. Yleensä kinkussa on ihan tarpeeksi, mutta tänään tein jostain poutun savusuikaleista, ja jäi liian suolattomaksi mielestäni.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Härkää chilikastikkeessa

Tällaista tuli syötyä eilen. Sitä edellisinä päivinä syötiin niin basic jauhelihakastiketta ja lohta ettei niitä varmaan kannata sen paremmin mainostaa.. jokainen tuollaiset ruoat tekee omalla parhaaks maistuvalla ohjeella.. mainittakoon nyt, että loheen kuului sellainen japanilainen wasabitahnakokeilu, mutta ei onnistunut. Joten syötiin ihan perus sitruuna/sitruunapippuri/soijamaustettuna.

No niin, mutta sitten lauantain ruokaan. Lounaaks syötiin markkinoilta ostetut lihalörtsyt, jotka ainakin mun suuhun maistui ihan tavalliselta lihapiirakalta, joskin muoto oli vähän eri. 5 metriä lakuakin tarttui matkaan.. mun ei niitä tehnyt mieli siellä torilla, mutta kun Hannu halus välttämättä ostaa niin söin sitten kuitenkin niistä varmaan melkein puolet. Entinen sokeriaddiktius taas näytti kyntensä.

Hannu tämän härän teki, mutta ei saanut aikaiseksi tänne laittaa, kun se on nyt bb:n innoittamana keksinyt roikkua kaikki vapaa-ajan pelaamassa nettipokeria (onneks sentään maksutonta) siellä pokerstars.net sivustolla.

OHJE:


Ainekset
400 g naudan ulkofileetä
2 punaista paprikaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tuoretta inkiväärinjuurta tai 1/2 tl inkivääritahnaa
1 prk bambunversoviipaleita
1/2 limetin mehu
2 rkl makeaa chilikastiketta
1/4 tl valkopippuria
suolaa
öljyä paistamiseen

Valmistus
1. Leikkaa liha noin pikkusormen kokoisiksi suikaleiksi. Suikaloi sipuli ja paprika.
2. Kuumenna öljy wokissa tai paistokasarissa ja lisää sipuli, valkosipuli puristettuna, inkivääri raastettuna sekä paprikasuikaleet ja pyörittele pannulla pari minuuttia. Ota pois pannulta.
3. Lisää öljyä pannuun ja paista naudanlihasuikaleet useassa erässä ja poista pannulta.
4. Pyörittele pannussa seuraavaksi bambunversoviipaleita ja lisää jo paistetut sipuli, valkosipuli, inkivääri sekä paprika.
5. Yhdistä vihannekset ja lihasuikaleet. Mausta limetin mehulla, chilikastikkeella, valkopippurilla ja suolalla.
6. Tarjoa Basmati riisin kera.

Kommentointia: Oli kyllä tosi hyvää. Naudanlihatkin tuli melko pehmeiksi vaikka usein jäävät tällaisissa nopeasti valmistuvissa ruoissa sellaiseks purukumiks mitä inhoon yli kaiken. Oikein maukasta ruokaa ja tuli kyllä ihan mieleen lähes aito intialainen hetkittäin. Tai no, jos jättäis tuon paprikan pois ja lisäis sipulia niin varmaan olis ihan kuin intialaisannos tuosta meidän naapurista. Itse lisäsin vielä makeaa chilikastiketta syöntivaiheessa, tykkään kovasti tulisesta ja siihen saa vatsa-asukkikin tottua :D

Nyt kauppaan hakeen porkkanoita, jotta saan tämän päivän ruoan - karjalanpaistin - uuniin. Laitan aina porkkanoita ja sipuleita messiin sinne pataan, tuovat hyvää makua ruokaan. Tätä voi Vilmakin syödä, kun ei lisää suolaa kuin vasta valmiiseen ruokaan!

torstai 18. syyskuuta 2008

Tiistai

Eilen mentiin miehen vanhemmille taloa lämmittämään ja saunomaan, koska ovat itse etelän auringossa. Vieraassa keittiössä ei jaksa tehdä "hankalaa" ruokaa, joten päädyimme syömään perjantaiksi tarkoitetut boilerin suikaleet jo eilen. Tuli nyt sitten kaks päivää putkeen broileria, mutta ei se mitään.

Elikäs ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan:

450g broilerin suikaleita (naturell paras)
kaupan valmis Vindaloo - cooking sauce. Tämä siis on intialainen kastikepohja, joka on kiva valmistaa alusta alkaen itse silloin kun siihen on aikaa. Täytyy joskus laittaa Vindaloon ohje tänne itse valmistettuna.

Tämä mössä sitten syötiin riisin kanssa, ja hyvää oli. Hannu jäi kaipaamaan valkoista basmati/jasmin riisiä, minä oli tyytyväinen tummiin pikariiseihin, mitä anopin kaapista lainattiin.

Kotona Hannu valmisti vielä iltapalaksi herkkuleipiä, kun tuntui että vielä oli jäänyt hieman nälkä. Kumpikin oli ollut tosi huonolla ruoalla päivällä (mulla ei ollut mitään syötävää ja päädyin korvaamaan ruoan purkillisella rahkaa ja Hannun ruokatunti paloi rakenneultrassa..)

Herkkuleivät:

4 viipaletta 6-viljan leipää
2 valkosipulin kynttä
pirskaus oliiviöljyä
vihreää pestoa
tomaattia

Leivänviipaleet grillattiin parilassa, ja sopivan rapeina päälle valkosipuli/oliiviöljytahna sekä hieman pestoa, joka korvasi nyt tuoreet yrtit näissä leivissä. Sitten vaan tomaattiviipaleita päälle, ja eiku syömään. HERKKUA!

Broileritäytteiset patongit

Maanantaina söimme broileritäytteisiä patonkeja:

Grillattua kanaa ja Thaimaan yrttejä patongissa

Ainekset

1 patonki neljään osaan leikattuna
Meillä oli kaksi patonkia, subway - tyyliin kietaistiin 30cm per hlö :)

Täyte:
2 rkl sitruunamehua
2 tl seesamiöljyä
2 punaista chiliä siemenet poistettuna ja hienonnettuna
2 rkl soijakastiketta
2 broilerin rintafileetä paksuina viipaleina
3/4 dl basilikan lehtiä
3/4 dl korianterin lehtiä
3/4 dl mintun lehtiä
12 kevätsipulin vartta puolitettuna
Valmistus
Valmista täyte: pane sitruunamehu, seesamiöljy, chilit ja soijakastike kulhoon ja sekoita ne keskenään. Sekoita broilerinpalat marinadiin. Marinoi niitä 30 minuuttia. Sekoita basilika, korianteri, minttu ja kevätsipulit keskenään. Asettele yrttiseosta jokaisen patonginpalan päälle.

Kuumenna grilli, parilointi- tai paistinpannu hyvin kuumaksi. Nosta broileripalat marinadista, pane grilliin tai pannulle ja paista 2 minuuttia molemmin puolin, tai kunnes liha on läpikypsää. Asettele palat yrttiseoksen päälle ja kiinnitä patonginpuolikkaat toisiinsa kauniilla liinalla tai pyyhkeellä.

Meillä unohtui ostaa minttu, ja kevätsipulista sai kaupan valikoimalla vain haaveilla.. vai onkohan niiden aika mennyt jo? No joka tapauksessa korvattiin kevätsipuli purjosipulilla ja minttu kaapista löytyneellä ruohosipulilla. Lisäksi valeltiin patongit kevyesti vihreällä pestolla sekä laitettiin pari palaa juustoa per patonki. Hannu teki tuon marinaadin ollessani koirien kanssa lenkkeilemässä, mutta ilmeisesti se meni ihan ohjeen mukaan..

Lopputulos: njam, voi suositella. Tätä ohjettahan voi mielin määrin muokata omanmakuiseksi, mielikuvitus = ääretön.

Kevennettynä/paranneltuna: Korvaa vaaleat patongit täysjyväversiolla, miksei jopa ruisleivällä?! Öljyjä ei kannata jättää pois, koska ne ovat hyvälaatuisia rasvoja, joita tuleekin jonkin verran syödä päivittäin..

Tulevaisuudessa täytynee alkaa kuvaamaan ruoat ennen syömistä niin pääsee sopivasti tunnelmaan jo ruoanlaittovaiheessa!

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Muoks

Koska myös rakas aviomieheni osoitti suurta kiinnostusta ruokablogin pitoa kohtaan, tulee tämä olemaan meidän yhteinen ruokablogi. Vastaisuudessa siis sivujen täytteeksi tulee myös miehistä näkökulmaa kokkaukseen. Kivaa :)

Esittelyjakso

Jostain on aloitettava. Asia on kytenyt päässäni jo pitkään, koska onnistun aina hukkaamaan kaikki käyttökelpoiset ohjeet jonnekin internetin syövereihin ja ei tällainen 2000-luvun supermamma jaksa paljon keittokirjoja selata :) Tarkoituksena on siis laittaa "kirjoihin ja kansiin" sekä hyväksihavaittuja vakio-ohjeita, uusia luomuksia, pieleen menneitä kokeiluja... Samalla varmasti sisäinen ravintoaineaddiktini pääsee (ainakin välillä) vauhtiin, ja innostuu purkamaan ohjeet makroaineiksijakaumiksi ja laihdutuspaatokseksi. Tuota ylipainoa kun on kertynyt ihan tarpeeksi ja ainakaan seuraavaan 5 kuukauteen niistä ei eroon pääse, päinvastoin: olen raskaana.

Tavoitteena on siis todellakin keskittyä ruoka- ja juomaohjeisiin, mutta siinä sivussa tulee varmaankin seurattua projektia "kesä 2010 kuntoon", jolloin siis vihdosta viimein saan päiväni rinsessana (toivottavasti ei Tukiaisen näköisenä...) ja vietämme ne kauan jäissä olleet hääjuhlat, joita on siirrelty ensin 7.7.07 --> kesä 2008 --> ja nyt siis kesä 2010. Naimisiin mentiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa maaliskuussa 2007, mutta juhlat haluan viettää niin, että voin niistä itsekin täysipainoisesti nauttia eli en ole raskaana enkä imetä. Helmikuussa 2009 syntyvä pikkukakkosemme tulee olemaan perheemme toinen ja viimeinen ihme, jonka jälkeen voin taas keskittyä enenevässä määrin myös omiin juttuihini sekä tehdä comebackin työ/opiskeluelämään.

Blogin osoite voi kuulostaa oudolta, mutta sille on hyvin yksinkertainen selitys: pikkuveljeni (nyt jo 27-vuotias) innostamana sen laitoin osoitteeksi. Aina pienenä mummulaan mennessämme hänen ensimmäiset sanansa olivat: Taitoo! Kuokaa! Eli maitoa ja ruokaa :) Tästä on jäänyt päähäni mukava muisto ja nyt jo edesmennyt mummuni aina kertoili meille tästä veljeni "näyttävästä sisääntulosta mummulaan" ;)

Eli ei muuta ku show must go on! Pikkuhiljaa tänne alkaa ilmestyä ohjeita ja tekstiä, todennäköisimmin iltaisin tai esikoisen päiväuniaikaan *heh*